Suomalaisten kerrostalojen yleisimmät tuhoeläimet

Vaikka Suomessa on tarkat rakennusmääräykset ja yleinen hygienia on hyvällä tasolla, on meidänkin riesanamme erilaisia tuholaiseläimiä ja hyönteisiä. Nämä saattavat aiheuttaa pientä kiusaa nakertelemalla vaatteita tai kuljettamalla hiekkaa. Pahimmassa tapauksessa tuholaisista on kuitenkin haittaa terveydelle ja niiden vuoksi voidaan kärsiä suuriakin rahallisia menetyksiä.

Suomi oli vuosikymmenten ajan lähes tuholaisvapaa maa, mutta viime vuosien saatossa erilaiset tuhoeläimet ovat yleistyneet hälyttävällä tavalla esimerkiksi matkustelun myötä. Lämpimän ilmanalan maissa vilistää aivan erilaisia eliökantoja, jotka kulkeutuvat helposti matkatavaroiden mukana myös Suomeen.

Yleisimmät tuholaiset Suomalaisissa kaupungeissa ja kerrostaloissa

Yleisesti Suomessa tuhoeläimistä tavallisimmin törmätään rottiin, muurahaisiin, sokeritoukkiin, luteisiin ja turkiskuoriaisiin, jotka ovat kaikki varsin tavallisia asukkeja kodeissa. Kerrostaloissa tilanne on erilainen kuin esimerkiksi kesämökillä luonnon helmassa, jossa rotat ja sitäkin isommat nisäkäs tuholaiseläimet saattavat aiheuttaa haittaa ja hygieniariskejä.

Kerrostaloissamme on usein hyönteistuholaisia, eikä niinkään nisäkkäitä tai isompia tuholaisia. Kaupunkiympäristö pitää osaltaan tuholaiset kurissa, sillä se ei ole tuhoeläimille mieluisin elinympäristö. Ongelmapuolena on, että kaupungissa, erityisesti tiheään asutuissa kerrostaloissa, ongelma myös leviää helposti ja nopeasti. Pienen pienet tuholaishyönteiset liikkuvat ja elävät usein rakenteiden sisällä. Se pieni määrä mitä näemme asunnoissamme, on usein niin kutsutusti jäävuoren huippu.

Jos yhdessä kerrostaloasunnossa on esimerkiksi muurahaisia tai sokeritoukkia, on niitä hyvin suurella todennäköisyydellä myös naapuriasunnon puolella. Kerrostaloissa näihin ongelmiin kannattaa suhtautua vakavasti ja tarttua toimeen ennen kuin ongelma räjähtää käsiin. Pitkällä tähtäimellä tuholaiset saattavat jopa rapistuttaa ja heikentää rakenteita. Lyhyellä tähtäimellä niillä voi olla asukeille allergisoivia vaikutuksia ja terveyshaittoja. Tuholaisiin liittyy leimautumisen pelko, ja naapurilta voi olla vaikeaa kysyä esimerkiksi hississä, onko hän nähnyt kotonaan pieniä tuholaisia.

Mikäli omassa kodissaan havaitsee hyönteisiä, eivätkä omat torjuntakeinot riitä, on viisainta ottaa yhteyttä isännöitsijään mahdollisimman pian. Etenkin luteiden kohdalla tilanne on hankala: luteiden saastuttamasta asunnosta lähes kaikki olisi hävitettävä, ellei tavaroille ole mahdollista suorittaa todella kuumaa lämpökäsittelyä. Toisaalta on aivan ymmärrettävää, että vaikka käsittelyn suorittaisikin, ei ajatus luteita aiemmin kuhisseessa sängyssä nukkuminen välttämättä tunnu houkuttelevalta ajatukselta.

Mitä nopeammin hyönteisongelmaan puututaan, sitä tehokkaammin ja pienemmillä kustannuksilla se pystytään todennäköisesti myös ratkaisemaan. Vaikka asia tuntuukin inhottavalta, on taistoon hyönteisiä vastaan käytävä pystypäin ja urhealla mielellä.

Tuholaisten torjunta kerrostalossa

Jokainen voi omassa asunnossaan ryhtyä pieniin torjuntatoimenpiteisiin, kuten käyttää erilaisia kaupoista saatavia myrkkyvalmisteita; suihkeita, ruiskeita, myrkkysyöttejä ja puutereita. Tilanne voi olla hankala allergikoille ja lapsiperheille, jotka saattavat reagoida käytettyihin torjunta-aineisiin ja myrkkyihin voimakkaasti. Paras tapa olisikin, jos asunnosta voisi olla poissa vaikkapa perjantaista torjuntaa seuraavan viikonlopun ajan.

Isomman ja pitkäkestoisen ongelman ratkaisussa kannattaa kuitenkin aina kääntyä ammattilaisen puoleen. Kerrostaloasukki, joka havaitsee tuholaisongelman, voi ilmoittaa ongelmasta esimerkiksi isännöitsijöille. Ongelman kartoituksen jälkeen on tärkeää tehdä torjunta kaikissa talon asunnoissa. Muuten tuholaiset siirtyvät vain asunnosta toiseen, ja myöhemmin palaavat takaisin myös jo käsiteltyyn asuntoon. Ammattimainen tuholaistorjunta suunnitelma antaa kerrostalon asukkaille tarkat ohjeet tulevaisuuden varalle.

Yksi suuri riesa kosteissa taloissamme on erilaiset homeitiöt. Vaikkei niitä varsinaisiksi eläimiksi voi kutsua, ovat nämä eliöt ja kasvustot erittäin haitallisia ja laajalle levinneitä. Homeen vaarallisuus riippuu aina sen levinneisyyden määrästä ja homelajikkeesta. Osa homeesta aiheuttaa lähinnä esteettistä haittaa, osa taas on pitkään hengitettynä hyvin vaarallista talolle ja sen asukkaille. Yksi homeasunto saattaa kerrostalossa aiheuttaa terveyshaittoja myös muiden asuntojen asukeille.

Vanhemmissa kerrostaloissa tuuletuksen ja rakenteen ilmanvaihtuvuuden suunnitteluun ei ole aikoinaan kiinnitetty samanlaista huomioita kuin nykypäivänä, jolloin rakennus- ja remonttisäädökset ovat hyvinkin tiukat. Jos tiloihin ja rakenteisiin jää liikaa kosteutta, pääsevät homeitiöt kasvamaan ja lisääntymään. Homeen mukana tulee myös sitä ravintonaan käyttäviä hyönteisiä kuten esimerkiksi punkkeja.

Vanhoissa puukerrostaloissa on hyvät ja huonot puolensa. Rakennusaineena puu on riskialtis: puun kostuminen aiheuttaa homeongelmia ja lahottaa puuta. Toisaalta puuta on helppo jyrsijöiden nakertaa ja sen läpi tunkeutuvat helposti erilaiset pienet tuholaishyönteiset. Hengittävät puutalot voivat silti tuuletukseltaan olla parempia kuin esimerkiksi betoni- ja kivitalot, joiden tiiviisiin rakenteisiin kosteus kerran päästyään jää sinne, kun ei uloskaan pääsee.

Eri koilajit ovat yleinen riesa kerrostaloasunnossa. Ne aiheuttavat ihmisille ärsytystä, kutinaa ja joskus allergiaa. Koit ovat myös kovia tuholaisia. Vaatekoit ovat tunnettuja pahasta tavastaan tuhota vaatteita ja muuta kangasmateriaalia. Kerrostalossa koit pääsevät helposti levittäytymään asunnosta toiseen. Koiongelman huomatessaan asukkaan onkin parasta tarttua luuriin ja ilmoittaa siitä taloyhtiön isännöitsijälle, joka voi viedä asian eteenpäin ja tilata asiantuntijan arvioimaan ongelman laajuutta ja vaikeusastetta.

Täsmälääkkeenä koi- ja lude ongelmiin toimii yleensä vaatteiden ja kankaiden pakastus, sillä nämä hyönteiset kuolevat liian kylmässä. Suomessa tämä onnistuu kätevästi talven paukkupakkasilla, jolloin kankaita voi tuulettaa ulkona ja parvekkeella. Lämpökäsittely on myös yksi hyönteistorjujien ja alan ammattilaisten käyttämä keino tuholaistorjuntaan.

Voiko tuholaisista selvitä?

Vaikka ensimmäisen tuholaisen huomatessaan mielen voi vallata epätoivo, ei kannata vaipua murheen syövereihin. Valtaosa selviää tuholaisista asianmukaisella torjunnalla. Prosessi voi kuitenkin olla pitkä ja raskas, sillä se saattaa vaikuttaa omassa kodissa asumiseen. Pahimmassa tapauksessa asunnossa ei ole mahdollista asua tiettyyn aikaan lainkaan, ja töissä käynti esimerkiksi sukulaisten tai kavereiden nurkista käsin voi tuntua raskaalta. Erityisen haasteellinen tilanne on perheiden kohdalla, jotka joutuvatkin useimmiten vuokraamaan itselleen väliaikaisen asunnon. Kynnys tuholaisista ilmoittamiseen voi olla korkea, mutta on tärkeä muistaa, ettei niitä tarvitse hävetä. Tuholaiset eivät ole automaattisesti seurausta huonosta hygieniasta ja siivouksen laiminlyönnistä, vaan kutsumattomia vieraita voi hyvinkin päätyä laukkuun esimerkiksi eksoottiseen kohteeseen suuntautuvan lomamatkan aikana.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *